Osa 2: Cagliari ja lähtö

Saavuimme Cagliariin juuri sopivasti illallisaikaan. Huvikumpu (kutsun itseäni tästä lähtien tällä lempinimellä, jonka sain rakkaalta aviomieheltäni ja myöhemmin myös Martalta) oli vaihtanut lippumme aikaisempaan koneeseen. Tapasimme perillä Kapteenin (joksi tästä eteenpäin nimitän isääni) Via Romalla (joita muuten on jokaisessa Italian kaupungissa, joten kannattaa varmistaa, että kyseessä on oikea kylä treffejä sovittaessa), ja jatkoimme matkaamme pieneen ravintolaan.image
Pääsimme veneelle vihdoin vähän ennen puoltayötä ja tervetuloskumpan jälkeen vetäydyimme Leidi Luovan (joksi tästä lähtien kutsun Huvikummun kaveria Marttaa) kanssa keulahyttiin unten maille. Yöllä heräsimme diskovalojen välkkeisiin; ulkona salamoi ja vettä tuli kaatamalla. Tuuli niin kovaa että aloin epäillä pitääkö moorin köysi. Kapteeni rauhoitteli, että kyllä tämä tästä aamuun mennessä rauhoittuu.

Aamu valkeni satamassa seesteisenä. Yö oli ottanut kuitenkin luulot pois: matkamme aikana mikä tahansa voisi olla mahdollista. Lähtömme viivästyi – leppoisan aamupalan ja reitin googlailun takia – aiotusta tunnilla, joten starttasimme klo 9.15. Cagliarin satama jäi taakse ja alkoi seilaus kohti Sisiliaa.

image

imageOlimme ottaneet Leidi Luovan kanssa pahoinvointilääkkeet ennen lähtöämme, mutta melko pian kävi selväksi, että pahoinvointi olisi seuranani tällä matkalla. Vaivuin laineiden keinahtelusta makuuasentoon, jossa pysyinkin oikeastaan seuraavan vuorokauden. Pahoinvoinnin lisäksi oloni oli voimaton ja tokkurainen. Silmäni painuivat kiinni, ja pystyin hädin tuskin puhumaan. Minun oli myös hyvin vaikea keskittyä edes kuuntelemaan ja Kapteenin ja Leidi Luovan puhe muuttui taustalla olevaksi tasaiseksi sorinaksi. Nyt jälkikäteen ajateltuna tämä vuorokausi tuntuu utuiselta ja epätodelliselta. (Myöhemmin oivalsin että pahoinvointini ei johtunut pelkästään veneen keinahtelusta vaan suurelta osin pahoinvontilääkkeistä, joita otin kehoitettuna kaksi.)

Muistan, kuinka minua käskettiin syömään jogurttia. Sen maku oli ananas. Muistan, kuinka aurinko laski ja kuu tuli esiin. Muistan, kuinka ilta alkoi pimetä. Nukuin ulkona, nukuin keulahytissä, nukahtelin vahtivuoromme aikana. Kun vahtivuoro taas vaihtui kahden aikaan yöllä, tainnuin keulahyttiin ilman minkäänlaista muistikuvaa, kunnes heräsin siihen että kapteeni veti minua jalasta ja ilmoitti: “tulkaas katsomaan auringonnousua”. Vahtivuoron vaihdos oli taas tullut.

Ihmetyksekseni heräsin vähemmän tokkuraisena kuin viimeiseen kahteentoista tuntiin – ja minulla oli nälkä! Teimme Leidi Luovan kanssa gourmet-aamupalan, pilkottuja hedelmiä ja jogurttia (tällä kertaa sain mustikkajogurttia), jonka söimme auringon kavutessa ylös taivaanrannan takaa.

Uusi päivä valkeni, toiveikkaissa tunnelmissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *