Huonekasvi-inventaario, osa 1

Havahduin kauhukseni siihen, etten tunne huonekasvejani. Istutuksieni lisäksi anopinkieli ja orkidea olivat ainoat, jotka osasin nimetä ja monen vuoden kokemuksella kertoa myös jotain niiden luonteesta ja hoidon tarpeesta. Mutta muut – ei hajuakaan!

Nyt on korkea aika tehdä huonekasvi-inventaario, tutustua kasveihin ja niiden taustoihin paremmin ja samalla huoltaa kasvit kesäkuntoon. 

Inventaarion tuloksena oli hämmästyksekseni kahdeksan eri lajia. Käyn tässä osiossa läpi neljä perusteellisemmin (anopinkieli, kumiviikuna, traakkipuu ja orkidea) ja loput jätän seuraavaan blogipostaukseen.  

Isoanopinkieli (Dracaena trifasciata). Anopinkieli on kulkenut matkassani asunnosta toiseen niin kauan kuin muistan. Se on yksi ensimmäisiä kasveja, jotka olen saanut pysymään hengissä, vuodesta toiseen. Se on myös kasvi, johon olen kiintynyt todella paljon vuosien varrella. 

Tutut ja turvalliset anopinkielet.

Anopinkieli kuuluu ruskuskasvien heimoon (Ruscaceae) joka puolestaan kuuluu parsakasvien lahkoon (Aspargales). Lahkon arvellaan syntyneen liitukaudella ja näin ollen olevan jopa 91 miljoonaa vuotta vanha. Anopinkieli on kotoisin Aasiasta ja Afrikasta ja se viihtyy kuivissa olosuhteissa eikä tarvitse suoraa auringonvaloa. Kasvuolosuhteiltaan se onkin hyvin vaatimaton kasvi, johon usein viitataan toteamalla sen olevan mahdoton tappaa.   

Anopinkieli saattaa kukkia keväällä tai kesällä, mutta tämä on harvinaista ruukussa kasvaville kasveille. Itse en ole nähnyt anopinkielieni kukkivan kertaakaan, vaikka kerran yksi kasvatti kukan varren. Sen kukinta-aikana satuin kuitenkin olemaan matkoilla siskoni hoitaessa kasvejani. Hän sanoi kukan olleen todella kaunis, mutta se ehti tippua juuri ennen kotiin paluutani.  

Anopinkielelle riittää kastelu parin viikon välein eikä se tarvitse kovinkaan isoa ruukkua, koska se kasvattaa juuria hitaasti. Anopinkieli kasvattaa helposti uuden alun juuriston kautta ja näin sitä voi jakaa. Olen itse lahjoittanut useita anopinkieliä eteenpäin ja mieheni työpaikallekin olen yhden vienyt. 

Anopinkielellä on esteettisen ilmeen lisäksi ilmaa puhdistava vaikutus sen suodattaessa erilaisia kaasuja. Jo pelkästään tämän takia jokaiseen kotiin voisi suositella vähintään yhtä anopinkieltä!

Kumiviikuna (Ficus elastica). Olen saanut kumiviikunan isohkon pistokkaan Nessling Nestissä sijaitsevasta kasvista, joka oli kasvattanut itselleen sen verran ison haaran, ettei meinannut pystyssä pysyä. 

Kumiviikunan pistokas, jonka olen istuttanut ruukkuun.

Työkaverini oli leikannut sivuhaaran irti ja nyt kun korona-karanteenin aikana on toimistolla hiljaista, sovimme huonekavereiden kanssa että otan pistokkaan kotiin. Nyt huoli on kuitenkin se, että pistokas on liian suuri juurtuakseen, joten kauhun ja odotuksen sekaisin tuntein tarkkailen ruukkuun istuttamaani jättipistokasta ja sen kamppailua elämän ja kuoleman välillä. 

Kumipuuksikin kutsuttu huonekasvi kuuluu Rosales-lahkoon ja mulperikasviheimoon, jonka lajeista suurin osa on kotoisin itä-Aasian trooppisista osista. Kumiviikuna on kotosin Itä-Intiasta ja Malesiasta. Huonekasvina kumipuu on mielestäni houkutteleva sen puumaisen varren ja isojen lehtien ansiosta. Hoidosta en osaa vielä sanoa muuta kuin että lukemani mukaan kumiviikuna ei viihdy suorassa auringonpaisteessa. 

Nyt pidän sormet ristissä kasvin juurtumiselle, jotta pääsisin seuraamaan sen kasvua tulevaisuudessa!

Reunustraakkipuu (Dracaena marginata). Sain tämän puun isältäni pari vuotta sitten. 

”Notkollaan”. Isältä saamani traakkipuu.

Reunustraakkipuu on kotoisin Madagaskarilta ja Dracaena-sukuun kuuluvat traakkipuut kuuluvat myös parsakasvien (Aspargales) lahkoon, kuten anopinkieli. Reunustraakkipuu on tähänastisen kokemukseni mukaan myös hyvin helppohoitoinen eikä hermostu helposta. Se viihtyy puolivarjoisessa paikassa ja selviää kastelematta pitkiäkin aikoja.

Traakkipuu oli notkollaan silloin kun sain sen ja sen latva on notkollaan vieläkin, vaikka olen koittanut sitä suoristaa erilaisilla tukivirityksillä. Aluksi minua häiritsi paljon sen vinoutunut asento, mutta nyt alan pikkuhiljaa kiintyä puuhun – juuri sellaisena kuin hän on. En voi olla miettimättä sitä, kuinka tarpeellista ja mihin rajaan asti on koettaa hallita sitä, miltä kasvi näyttää ja missä ja millä ehdoin se saa elää. 

Kasvit lisäävät parhaimmillaan kodin estetiikkaa ja olemme tottuneet siihen, kuinka jokaisen esineen – sen muodon ja värin – voi valita. Elotonta esinettä on helpompi hallita. Kasvit ovat kuitenkin eläviä ja mitä enemmän olen viettänyt aikaa niiden kanssa, niin sitä vaikeampaa on ajatella etteikö niillä olisi oikeutta olla ja kukoistaa juuri sellaisina kuin ne ovat kasvaneet.  

Perhosorkidea (Phalaenopsis). Perhosorkidea eli perhoskämmekkä kuuluu kämmekkäkasvien heimoon ja – yllättävää kyllä – samaan Aspargales-lahkoon anopinkielen ja traakkipuun kanssa. Trooppisia kämmekkäkasveja nimitetään usein orkideoiksi. 

Kukkivat perhosorkideat.

Sana “orkidea” juontaa kreikan kielen orkhisista, joka puolestaan viittaa kiveksiin. Orkidea on siis saanut nimensä eräiden orkidea-kasvien kiveksen muotoisten juurimukuloiden perusteella. Kämmekkäkasveista monet ovat uhatussa asemassa niiden luontaisten kasvupaikkojen tuhoutuessa. Moni kasvaa kuitenkin villeissä luonnonmaisemissa, joissa ei vaikean pääsynsä takia harjoiteta maa- tai metsätaloutta.

Orkidea on anopinkielen lisäksi pisimpään minulla ollut huonekasvi: muistan ostaneeni sen edelliseen asuntoomme vielä aikana ennen lapsia (eli yli 9 vuotta sitten!). 

Orkideat ovat hyvin suosittuja kasveja, mutta valitettavasti yli kolmasosa ihmisistä heittää orkidean pois, kun se on kukkinut ja ostaa tilalle taas uuden. Tämä on kuitenkin aivan turhaa, sillä orkidea kukkii kyllä jatkossakin ja sen kukkimista on aina yhtä ihmeellistä seurata, kun saa tarkkailla kukkien avautumista alusta asti.  

Orkidean hoito-ohjeena on yleisesti ottaen se, ettei sitä saa kastella liikaa. Jotkut ohjeistavat jättämään ruukun pohjalle vettä, mutta itse olen hoitanut orkideoitani jo vuosikausia “kylvettämällä” niitä säännöllisesti. Upotan ne veteen 2-3 viikon välein ja pidän yleensä yön yli. Olen kasvattanut toisen orkidean pistokkaasta ja molemmat näyttävät olevan tyytyväisiä asukkeja kotonamme. Ne kukkivat ilokseni säännöllisesti, useampaan otteeseen vuodessa. 

Ensimmäisen kerran kukintaan meni kuitenkin noin vuosi, joten suosittelen olemaan kärsivällinen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *